Kiinteistönvälittäjä Pia Björn kahdella sanalla: tuumasta toimeen.

Rohkea ja puhelias Pia on kotoisin Pohjanmaalta, aikuisiän hän on viettänyt kodikkailla Turun kulmilla ja kansainvälisessä Lontoossa. Tämä uudesta innostuva energiapakkaus on ollut myynti-ja asiakaspalvelutehtävissä ihan pienestä asti. Reipas ote työhön, ihmisten kanssa toimiminen ja hymyilevä asenne ovat siis selkärangassa. Pelkkä töissä juokseminen ei Pialle riitä, myös vapaa-aikana hän kuluttaa vielä ylijäänyttä energiaa lenkkipoluilla.

Pian perhe on osaksi från Sverige, joten hon betjänar även på svenska. At your service also in English.

SKVL Laatuauktorisoitu kiinteistönvälittäjä

Yhteydenotot:

Soita Pia Björn, 040 7799 507

Lähetä meiliä pia.bjorn@huoneistomarkkinat.com

Ota yhteyttä Suositukset

Pian kanssa oli helppoa ja mukavaa tehdä kauppaa. Hän osasi asiantuntevasti kertoa vastaukset kaikkiin mieltämme askarruttaviin asioihin ja selvitti nekin, joista ei heti ollut varma. Koko ajan oli tunne, että voi luottaa tähän välittäjään! Huippuammattilainen kaikin tavoin. Oli ilo tehdä asuntokauppa Pian kanssa. Piaa voi suositella lämpimästi. Hän hoitaa homman!

- Elina ja Tuula, ostajat

Asuntoni myynti hoitui kaikin puolin hienosti. Pia piti minut hyvin ajantasalla koko myyntiprosessin ajan ja hoiti kaikki myyntiin kuuluvat työt asianmukaisesti ja ripeästi. Voin suositella Piaa lämpimästi, aivan huippuvälittäjä!

- Pilvi, myyjä, Turku

Asiantunteva myyntityö!

- Reijo, myyjä

Kaupat sujuivat erinomaisesti. Välittäjä oli todella avulias ja ammattitaitoinen. Jos ei itse tiennyt jotain, häneltä voi aina kysyä ja hän selvitti asian. Hän kertoi myös todella selkeästi kauppaan liittyvät seikat, miten mikäkin asia etenee.

- Marek, myyjä, Lieto

Ihan ensi tapaamisesta sain ammattimaisen ja aidosti kiinnostuneen vaikutuksen. Myynti sujui kaikkien odotuksia nopeammin. 6 päivää ja hyväksytty tarjous. Aito ja hyvin asiakasta informoiva välittäjä. Kokoajan tiesi mitä tapahtuu vaikka vauhtiakin oli. Voin suositella.

- Jarno, myyjä, Turku

Pian kautta asunnon osto oli helpottavan huoletonta. Näytölle pääsimme heti yhteydenottopäivänä ja jo siinä saimme ripeän ja toimeen tarttuvan ammattilaisen kuvan hänestä. Ja sama tunne pysyi koko prosessin ajan. Faktat asunnosta tulivat selvästi esille ja ns. tarjouskierros meni sujuvasti ja vauhdilla. Muutenkin Pia piti meitä koko ajan ajan tasalla seikoista joita piti selventää. Kiitettävää työtä. Kiitos Pia.

- Mika, ostaja, Turku

Pia Björn hoiti asuntoni myynnin ammattimaisesti. Hän hoiti joutuisasti ja luotettavasti kaikki kaikki käytännön järjestelyt. Hän informoi ja piti minut ajantasalla näyttöjen suhteen. Kaupanteon vaiheet sujuivat kätevästi. Erinomaista palvelua, kiitos.

- Pekka, myyjä, Turku

Jo alusta alkaen Pian toiminnasta sai kuvan rautaisesta ammattilaisesta. Pia tiesikin kertoa mitä asunnossa olisi syytä tuunata myyntikuntoon, noiden pienten asioiden jälkeen talo menikin kaupaksi 5 päivässä! Ostajalla oli lakiteknisiä kysymyksiä useampikin, joihin Pialla oli antaa välittömästi vastaus, ja jos vastausta ei ollut antaa niin se selvitettiin nopeasti kyseisen alan ammattilaiselta!

- Tomi ja Kaisa, myyjät, Raisio

Pia on erittäin asiantunteva, nopea ja ammattimainen työssään. Iso suositus!

- Eeva, ostaja, Turku

Pia is a very responsive, friendly agent we had great pleasure to work with and highly recommend to anyone! Pia has sold our apartment in Turku, while we were living in Helsinki, without meeting once. This tells the trust we felt and received from her, and the whole sale process went smoothly despite the pandemic challenges. All the best for Pia's career and happy sales! Paljon kiitokisa Pialle! Todella hyvä palvelu ja myynti kyky! Suosittelen lämpimästi!

- Rina ja Ivan, myyjät, Turku

Pia är en mycket trevlig, snabb och duktig mäklare. Vi är mycket nöjda med hennes engagemang vid vår försäljning av lägenheten i Åbo, då vi är bosatta i Sverige. Vi rekommenderar henne varmt!

- Helena, myyjä

Pia myi asuntoni todella nopeasti ja siihen hintaan, mitä olin toivonut. Ihan loistavaa ja ammattitaitoista palvelua! Minulle ehkä tärkeimpänä jäi mieleen kokemus ihmisläheisyydestä. Pia kertoi kaiken ymmärrettävästi ja simppelisti, ilman ammattisanastolla brassailua. Ihana ihminen! Voin lämpimästi suositella!

- Irina, myyjä, Turku

Vi hade väntat oss att försäljningen skulle ta en längre tid, men så gick det så överraskande snabbt och smidigt. Pia Björn är yrkeskunnig, trevlig och lätt att prata med. Hon stod hela tiden i kontakt så man var ständigt uppdaterad. Vi kan varmt rekommendera Pia Björn som förmedlare och tackar för väl utfört arbete!

- Helena ja Kaj, myyjät, Turku

Kun lähdin myymään asuntoani olin hyvin varautunut, että myyntiaika tulee olemaan pitkä. Pian mukaan tultua kuitenkin vakuutuin, että näin ei ole. Hinta sorvattiin kerralla kuntoon ja asunto meni kaupaksi parissa viikossa. Olen erittäin tyytyväinen Pian tekemään työhön.

- Santeri, myyjä, Turku

Kiitokset Pialle mahtavasta ammattitaidolla tehdystä myyntityöstä. Hoitaen täydenpalvelun tyyliin talon ja tontin laiton myyntikuntoon, sekä kuntotarkastus ym. tarvittavat kuvat että paperit. Pia piti meidät koko projektin ajan hyvin ajan tasalla asioiden edetessä. Näissä olosuhteissa kiitos Pian tarmokkaan ja positiivisen asenteen johdosta nopeasti maaliin.

- Lasse, myyjä, Turku

Loistavasti hoiti Pia välityksen, kun olimme ostamassa kohdetta. Asiat kerrottiin niin kuin ne on ja nopeasti saatiin asiat pakettiin ja ennen kaikkea löydettiin hinta, joka miellytti molempia osapuolia. Ihmisläheinen ote ja Pia osasi hyvin myös tehdä ehdotelmia mahdollisista muutoksista, jotta esim. saatiin kolmas makuuhuone fiksattua.

- Joni ja Nina, ostajat, Turku

Jättimäinen kiitos Pialle! Nykyisen asuntoni myynti ja uuden asunnon hankinta Pian kautta sujui niin jouhevasti, etten voi kuin kehua! Asuntoni meni erittäin nopeasti kaupaksi ja näin ollen pääsin uuteen asuntoon käsiksi ilman pelkoakaan "kahden asunnon loukusta” tms. Pialla on jämpti ja ammattitaitoinen ote tekemiseen, ehdoton suositus!

- Antti, ostaja ja myyjä, Turku

Kiitos Pia, asunto meni kaupaksi nopeasti ja sopuhintaan. Olin tyytyväinen kaikkeen, suosittelen.

- Timo, myyjä, Turku

Myynti oli nopeaa ja sujuvaa. Pia oli erittäin ammattitaitoinen, huomioonottava ja vastasi nopeasti sähköpostitse/puhelimitse jos itselläni heräsi myymiseen tai kaupan tekoon liittyviä kysymyksiä. Olen todella tyytyväinen saamaani palveluun ja suositellen ehdottomasti Piaa kaikille asuntokauppoja harkitseville.

- Heidi, myyjä, Turku

Pia oli aktiivinen toimeksiantajaa kohden, saimme aina tuoretta tietoa. Välitysprosessi sujui hyvin. 5/5

- Ritva, myyjä, Turku

Huoneistomarkkinat Oy toimi loistavasti uuden asuntoni ostossa ja vanhan kotoni myynnissä. Tää on kerta kaikkiaan ollut ihan huippu toimintaa ja tulen ehdottomasti suosittelemaan teitä/sinua Pia kaikille. Oot ihan niin kuin best. Ymmärrätte tosiaan elämää ja ootte ymmärtäneet mua koko prosessin ajan. Se aito välittäminen on elämäntapa- motto on just sopiva. Jos musta on kiinni tai voin auttaa jotenkin niin töitä sult ei tuu koskaan ainakaan tält alalta loppumaan, Kiitos Pia! Suosittelen varsinkin Pia Björniä kaikille jotka haluavat saada nopeasti ja hyvin asuntonsa myyntiin. Mul ei menny kuin muutama viikko. Ottakaa Piaan yhteyttä, jos oikeesti haluatte saada asunnon myydyksi :)

- Monika, myyjä ja ostaja, Raisio

Pia hoiti asunnon välitystoiminnan mallikkaasti - turhia höpöttelemättä ja asiakastaan peilaten hyvin! Kaikki kauppaan liittyvät elementit käytiin muistilistan omaisesti läpi kaupantekotilaisuudessa ja sähköpostitse vastine oli ajan hengen mukainen, eli "heti". Kiitos helposta asioiden kulusta ja kevättä sinne asuntomarkkinoille.

- Hans, ostaja, Turku

Kiitokset Pialle erittäin onnistuneesta asunnon myynnistä! Hänen kanssaan asiointi oli sujuvaa ja vastaukset kysymyksiin sain heti. Asunto myytiin ensinäytöllä ja pyydettyyn hintaan samana iltana. Asunto oli vuokrattuna ja Pia hoiti kaikki asiat vuokralaisen kanssa. Pia on reipas ja iloinen ja hänen kanssaan kaikki sujui hienosti. Voin suositella häntä lämpimästi.

- Tiina, myyjä, Kaarina

Iso kiitos Artolle ja Pialle asiantuntevasta ja ystävällisestä palvelusta huoneistoa ostaessa. Ostoon liittyvät asiat sujuivat ammattitaidolla ja mutkattomasti, lisäksi osasitte ottaa myös huomioon erilaiset ASP-tiliin liittyvät monimutkaiset säännökset, joita en itse tullut edes ajatelleeksi.

- Samuli, Ostaja, Turku

Olimme kiinnostuneet sijoitukseen sopivista asunnoista ja kun netistä löytyi meille sopiva kohde, soitimme Pialle ja esittely järjestyi nopeasti. Esittelyssä saimme asiantuntevaa tietoa asunnosta, taloyhtiöstä ja meneillään olevasta LVI-saneerauksesta suunnitelmineen ja aikatauluineen. Jätimme tarjouksen, joka tuli hyväksytyksi. Päätöksen jälkeen järjestelyt sujuivat ripeästi ja ammattitaitoisesti. Kaikesta toiminnasta näkyi, että innostus ja osaaminen ovat korkealla tasolla. Pialta täyden kympin suoritus! 5/5

- Tuula ja Seppo, ostajat, Raisio

Kiitos Pia sujuvasta ja aktiivisesta asunnon myynnistä! Kaikki sujui sovitusti ja pidit minut hyvin ajan tasalla tilanteesta. Voin todella lämpimästi suositella Piaa. 5/5

- Anna, myyjä, Turku

Pia hoiti homman tehokkaasti ja ammattitaitoisesti, ei mitään ylimääräistä säätöä, kaikki tuli tehtyä. Ja nopeasti. Ja silti asiointi mukavan vapaamuotoista. Isännöintitoimisto soitti perään ja kertoi kuinka mukava oli tehdä asunnon papereita kun välittäjä oli hoitanut homman ensiluokkaisesti.

- Heini ja Outi, myyjät, Turku

Kiitos mahtavasta yhteistyöstä! Saimme talostamme useamman tarjouksen heti ensimmäisen viikon aikana (joista yksi johti kauppaan) ja Pia mahtavasti otti myös toissijaiset toiveemme huomioon löytäessään kotiimme uudet asukkaat. Koko myyntiprosessi oli ihanan lämmin, ammattitaitoinen ja kaikin puolin reilu. Tuli olo, että hommaa tehtiin laadukkaasti ja sydämellä. Kiitos siis Pia ja Marko ja koko Huoneistomarkkinat!

- Tekla, myyjä, Turku

Pia oli erittäin osaava ja kaikki sujui moitteettomasti. Hänen kaltaisen välittäjän haluaisin myös myydessäni asuntoa. 5/5

- Salla, ostaja, Turku

Olimme todella tyytyväisiä Piaan, joka myi asuntomme alle viikossa. Pia piti meihin aktiivisesti yhteyttä ja pysyimme ajan tasalla. Olimme ensi kertaa myyjän roolissa, joten osaavan välittäjän valitseminen oli meille ensiarvoisen tärkeää. Valitsimme Pian myös, koska hän näki asunnossamme ne samat asiat, joihin itse aikanaan ihastuimme. Näin hän osasi markkinoida asuntoamme oikein myös potentiaalisille ostajille. Pia on innostunut, motivoitunut ja suoraselkäinen myyjä. Välittäjänä voimme suositella häntä lämpimästi. 5/5

- Heidi, myyjä, Turku

Pia on asiantunteva, systemaattinen, ei kiireen tuntua mutta kaikki ajallaan. 5/5

- Eeva, ostaja, Espoo

Really happy with Pias professionalism and special attention to the needs of a foreigner unable to communicate in Finnish effectively. Great job Pia, thanks. 5/5

- Andrei, ostaja, Turku

Kiitokset Pialle asuntomme myynnistä. Kohteemme oli aika haastava, ei ollut helppoa mutta suoriuduit päättäväisellä ja positiivisella asenteellasi. Olet iloinen ja sympaattinen, sinun kanssasi oli mukava asioida. Voimme vilpittömästi suositella sinua. Toivotamme sinulle jatkossakin hyviä kauppoja! 5/5

- Anne ja Jarkko, myyjät, Littoinen

Pia oli erittäin ammattitaitoinen ja asuntoni meni ennen ensimmäistä näyttöä yli pyyntihinnan. Tiedän jatkossa ketä välittäjää tulen suosittelemaan muille ja jota käytän myös itse tarvittaessa. Kiitos Pia.

- Kimmo, myyjä, Turku

Kiitos Pialle talomme myynnistä, johon pääsimme hänen sitkeällä ja positiivisella asenteellaan. Kaikki asiat sujuivat hienosti. Voimme suositella Piaa välittäjänä.

- Eva, myyjä, Turku

Ota yhteyttä

Jokin meni pieleen, tarkasta kaikki kentät ja yritä uudelleen.

Kiitos viestistäsi olemme sinuun yhteydessä mahdollisimman pian!